Kohteena Riika

syyskuu 1, 2007

Tajusin juuri, että haluan matkustaa Riikaan. Tutustuin kaupunkiin aivan sattumalta. Ajatus siitä, että olen elänyt näin pitkään oikeastaan kertaakaan kunnolla ajattelematta koko paikkaa sai minut säpsähtämään. Matka sinne kotoani Suomesta ei olisi kuin reilut 400 kilometria. Ajattelin matkustaa sinne menemällä ensin Starilla tai vastaavalla lautalla Tallinnaan ja jatkamalla Via Balticaa Latvian rajalle ja sieltä Riikaan. Tutkimusteni mukaan kyseessä olisi kuutisen tunnin linja-automatka.

Ja mikä perillä odottaisi. Balttian pariisi, sanovat paikalliset. Koska Riika kuulemma näyttää Pariisilta. Se on pakko nähdä. Sokkeloiset mukulakivikadut, vanhat kirkot, viheriöivät puistot, kanavat, linnoitusmuurin jäänteet, keskiaikainen ja art nouveau -arkitehtuuri. Tiedossa on valokuvausta, tukevaa balttialaista ruokaa, baarikierros ja ostoksia. Tekemistä ja nähtävää pitäisi piisata. Odotan erityisesti että pääsen tekemään ostoksia entisissä Zeppelin-ilmalaivahangaareissa, jotka Riian kaupunki hankki saksalaisilta joskus toisen maailmansodan aikoihin, käsittääkseni.

Linkkejä Riika-tietoon:

Riga this week kertoo englanniksi mitä Riiassa tapahtuu. Taidemuseot, yöelämä, majoitus, ateriointi, hotellit jne. ovat tämän viralliseksi Riika-oppaaksi itseään kutsuvan sivuston antia. Oivaa matskua valokuvaus- tai baarikierroksen suunnitteluun.

Riika, pieni matkaopas on selvällä suomen kielellä kirjoitettu Riika-aiheinen pieni matkaopas. Löysin sieltä juttua Riian nähtyyksistä, tekemisistä ja selviytymisoppaan. En tiennytkään tarvitsevani “selviytysmisopasta” mutta ohjeet liikennevälineiden käyttöön ja säähän olivatkin ihan hyödyllisiä.

Erään kävijän kokemukset valottavat käytännön tasolla mitä Riiassa kohtaa. Ihan jes.

Nyt olen vakuuttunut, että matkustan Riikaan. Haluan nähdä Stalinin hampaan, Vapauden monumentin, Mustapäiden talon (jonka saksalaiset purkivat, mutta joka rakennettiin uudelleen), Tuomiokirkon, Monta muuta kirkkoa, Kolme veljestä (taloryhmä, jonka pienet ikkunat kertovat keskiaikaisesta verosuunnittelusta). Haluan nähdä myös kissatalon. Talon, jonka katolla kissa pyllistää kohti kauppiaiden kiltaa, johon talon omistajaa ei aikoinaan huolittu. Olen vakuuttunut. Riika, valmistaudu, olen tulossa.

Entry Filed under: Matkailu, Reissut. .

Leave a Comment

Required

Required, hidden

Some HTML allowed:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Trackback this post  |  Subscribe to the comments via RSS Feed


Arkisto

Aiheet

Valokuvat, www-sivut ja muut mielenkiintoni kohteet

Satunnainen usva on paikka, jonne kerään linkkejä ja tietoa myöhempää käyttöä varten. Se on minulle kirjanmerkkien korvike, paikka jäsentää ajatuksiani ja paikka kirjata muistiin webissä ja elämässä tekemiäni havaintoja.

Valokuvat, käytettävyys ja webiin liittyvät ilmiöt ovat lähellä sydäntäni. Olen ottanut valokuvia pienestä pitäen. Ensimmäisinä tulivat makrokuvat ja nyt viimeisin villitykseni on panoraamakuvat. Pieni kamera on nykyään mukanani kaiken aikaa. Käytettävyys ja käyttöliittymät koskettavat minua työni kautta. Www-sivustoja koluan harvasen päivä.

Luultavasti nämä aiheet painottuvat myös tässä blogissa. Aiheet risteilevät silti läpi koko elämän kirjon. Mikä kulloinkin sattuu hämmästyttämään tai ihastuttamaan pientä kulkijaa.